Aino-Kaisa syntyi ennenaikaisesti, viikolla 37. Samana päivänä kun oli päätetty, että synnytys käynnistettäisiin, Aino-Kaisa päätti syntyä ilman hätyyttelyjä.
Synnytys sujui loistavasti ilokaasun, ja loppuvaiheessa epiduraalin voimin. Synnytys kesti kokonaisuudessaan vain 2,5 tuntia siitä kun saavuimme tuhatta ja sataa sairaalaan.
Tyttö jäi lojumaan elottomana jalkojeni juureen ja hetken olin jo hätääntynyt, kunnes hänet kiidätettiin pois huoneesta. Kätilö rauhoitteli meitä, että kaikki on kunnossa. Pian saimme kuulla, että ’Pirpana’ oli alkanut itse hengittämään.
Lääkärit ja kätilöt olivat klinikalla kovin hienotunteisia, ehkä liiankin. Minulle jäi mielikuva, etteivät he katsoneet silmiin ollenkaan. Kukaan ei onnitellut, siitä jäi hieman paha maku suuhun, olinhan sentään synnyttänyt juuri tyttären!!
Kun olin itse hieman palautunut, pääsimme katsomaan tytärtämme vastasyntyneiden valvontaosastolle. Hän oli kyllä kieltämättä reppanan näköinen, pikkuinen kirppu; 2155g ja 44cm ja päänympärys 29 cm. Molemmat kädet olivat normaalia lyhyemmät ja käsissä oli vain 2 sormea. Pirpanalla oli todettu suulakihalkio, jonka vuoksi hänelle oli heti laitettu nenä-mahaletku (nml-letku, tästä eteenpäin). Vietin hyvin yksinäisen ja surkean yön huoneessani. Yksin.
Seuraavana päivänä Pirpana siirrettiin Lastenklinikalle osastolle 6. Menimme sinne hieman sydän kurkussa, peläten mitä kaikkea tutkimuksissa paljastuukaan. Ihana ja avoin vastaanotto hälvensi pelkojamme, ja onnitteluja sateli joka puolelta!!
Aino-Kaisa vietti elämänsä ensimmäiset 5 viikkoa osastolla 6. Perinnöllisyyslääkäri vahvisti diagnoosin, joka oli Cornelia de Langen syndrooma.
Ensimmäisen viikon aikana tulivat jo kaikki muutkin syndroomaan liittyvät oireet ilmi. ( Diagnoosit). Pirpana ei oppinut syömään suun kautta; osana ongelmana oli suulakihalkio ja osana itse syndroomaan kuuluvat syömisvaikeudet.
Kun noin 3 viikkoa oli kulunut, minusta alkoi tuntua, että olemme sairaalassa turhaan. Aino-Kaisalla ei ollut mitään elimellistä vikaa, että sairaalassa olo olisi tarpeellista. Ainoa syy oli syömisvaikeudet ja limaisuus sekä ruoan takaisinvirtaus, mikä aiheutti oksentelua. Ruoka meni siis edelleen nml- kautta.Niinpä aloin kyselemään kotiinlähdön mahdollisuuksia.Ensin tuntui, että lääkärit eivät päästäisi meitä kotiin, oli vielä avonaisia asioita paljon.
Hoitajien kanssa heidät saatiin vakuuttumaan, että me vanhemmat osaamme käyttää imulaitetta. Saimme luvan lähteä kotiin yhdeksi yöksi, viikkoa ennen pääsiäistä. Kun palasimme tuolta ”lomalta” hengissä ja hyvinvoivina sairaalaan, pääsimme pääsiäiseksi kotiin: kolmeksi yöksi, jonka jälkeen Aino-Kaisa kotiutettiin kokonaan.Tässä yhteydessä kiitän kaikkia hoitajia ja lääkäreitä osastolla 6 hyvästä hoidosta ja tuesta.