Ensimmäiset kolme kuukautta
Aino-Kaisa vietti sylissä, melkeinpä yötä päivää,
ruoan takaisinvirtauksen vuoksi.
Ensimmäinen katse-
kontakti saatiin kesäkuun alussa n.2,5kk vanhana.
Hymy tuli samoihin aikoihin
Käsien liikeradat pidettiin auki jokapäiväisellä jumpalla.
Oikeaa kättä yritettiin jumppaamalla suoristaa
3 kk- 6 kk
Lelujen tavoittelu vasemmalla
kädellä alkoi 3 kk vanhana. Aika pian
sen jälkeen tuli oikea käsi
mukaan.
Syksyllä alkoi fysioterapia kerran viikossa kotona tunnin ajan. Hänen
mukaan Aino-Kaisa oli ylijäykkä alussa, mutta kun saimme kunnon ohjausta,
alkoi tyttökin vetreytyä.
6 kk- 9 kk
Näinä kuukausina ei juuri tapahtunut minkäänlaista edistystä.
Aino-Kaisa sairasti pissa/munuaistulehduksia niin paljon, ettei juurikaan kehittynyt
muuten kuin kääntymällä selältään mahalleen
ja laiskasti senkin.
Kun joulukuun alussa vähennettiin määrällisesti ruokamäärää,
pääsi Aino-Kaisa vihdoinkin lattialla kunnolla melskaamaan. Kehitystä tapahtui
Kääntyminen helpottui, samalla tapahtui pientä solakoitumista
ja kaulakin tuli näkyviin. Mahallaanolosta tuli mukavaa ja istuminenkin
alkoi sujumaan.
10 kk- 12 kk
Lonkkien ojentuminen alkoi
ja seisomista harjoitellaan. Pian hän saa
seisontatelineen.
Uusi käynti ortopedillä antoi kiellon oikean käden jumpalle,
uusien Rtg-kuvien mukaan kädellä ei ole edellytyksiä suoristautua.
Aino-Kaisa alkoi liikkumaan pyörimällä lattialla.
11 kk vanhana puhkesi ensimmäinen etuhammas alas. Sen myötä kuolaaminen
alkoi ja ikenien kutiaminen, koko ajan pitäisi olla 'lipsuttamassa ' jotain.
Kun kädet ovat mitä ovat, on lelujen pitäminen kädessä erittäin
huonoa, emmekä voi olla kaiken aikaa pitämässä lelua hänelle,
vaikka Aino-Kaisa sitä haluaisi. Odotamme innolla pääsyä Lastenlinnan
osastolle 14, jossa tapaamme toimintaterapeutin. Ehkä hän on se henkilö,
joka osaa auttaa meitä tässä asiassa.
12kk ,Lastenlinnan osastojaksolta Aino- Kaisa sai eräänlaisia pitimiä leluille,
jotka toimivatkin hienosti alussa. Lattialla tuettuna istuminen alkoi olemaan
jo se kivoin asia.
13 kk-15 kk
Kommunikointi takkuilee,
johtuen lähinnä meidän vanhempien
huonosta motivaatiosta. Se on jotenkin kamalan vaikea asia. LL- osastojaksolta
saatiin kotiin jo muutama ' kuvalaulu' ja yksittäisiä kuvia, joita
käyttämällä AK:n kanssa pitäisi kommunikoida.
Syöminen suunkautta lopetetiin, ettei aspiraatioita tapahtuisi. Annetaan
vain pienenpieniä pisaroita erinlaisia makuja suuhun.
Lonkkien liikuvuutta treenataan, sivu istuntaa ja istumista pallilla ilman
tukea.
16 kk-18 kk
Aino-Kaisa alkoi ääntelemään selkeästi ma-ma ja mä-mä äänteillä.
Heinäkuussa Aino-Kaisa alkoi istumaan ilman tukea, ja siinä hän
istui kuin tatti. Oikea käsi tuli aktiivisemmaksi ja AK alkoi avittamaan
sillä leikkejään. Heinä- elokuun aikana puhkesi ylös
neljä etuhammasta ja yksi poskihammas ja alas toiset etuhampaat.
Elokuussa alkoi puheterapia, kerran viikossa. Puheterapeutilta saimme joka
viikko ohjelman, kuinka edetä kommunikaation kanssa. Ja paljon lisää kuvia,
joita sitten ripoteltiin pitkin asuntoa, ( saunan oveen 'saunoa' jne.) jotta
kommunikointi pääsisi alkuun.
Elokuussa AK hokasi sitten kuinka lähteä liikkeelle pepullaan, ensin
hän pyöri vain vasempaan ja parinviikon päästä siitä,
kovan treenin jälkeen, hän pääsi myös oikealle.
Syyskuussa LL-osasto jaksolta saimme AK:lle oman tietokone- ohjeman ja yksinkertaisen
kommunikaatorin. Ja Lisää kuvia ja lauluja ja leikkejä kuvina.
Ehkäpä se tästä lähtee ja muuttu osaksi jokapäiväistä elämää,
ettei tarvitsisi muistamalla muistaa...
Aino -Kaisa alkoi matkimaan, joitain helppoja juttuja, kuten taputusta pöytään.
Ja tekemään valintoja lelujen kesken. Hän ilmoittaa selkeästi
jos ei viihdy jossain ja haluaa muutosta.
A-K on ruvennut hyväksymään erilaisia alkuasentoja, esim. tuettu
toispolviseisonta tason ääressä ja polvinseisonta. Tämä uusi
myönteinen asenne eri alkuasentoja kohtaan antaa mahdollisuuden oppia
siirtymään asennosta toiseen - pikkuhiljaa seisomaan asti! A-K pääsee
istumasta alas lattialle ihan itse, superpienellä avulla istumaan kyljen
kautta ja pienellä ohjauksella täysistunnasta sivuistuntaan, siitä polvinseisontaan
tukea vasten ja vieläpä toispolviseisontaan asti. Niin ja kävelytyksestä on
tullut mieluinen asia, askeleet ovat komiat! Mutta edelleen Aino- Kaisa kulkee
eteenpäin lattialla pitkällään pyörimällä.
19 kk-24 kk
Aino-Kaisa sai Suomen Vammaiskoulutuksen
tukiyhdistykseltä apurahan terapiapeilin
ja keinulaudan ostoon. Tavarat hankittiin tukemaan Aino-Kaisan liikuntaa ja
motivoimaan pitkää sisäliikuntakautta, kun ei pääse
talvella uloskaan.
Vihdoinkin A-Kn suulaki
saatiin paikattua, toisin ei pitkään aikaan
voitu harjoitella syömistä tai edes suunalueen hieromisia, kun AK
sairasti siinä heti leikkauksen jälkeen pitkään flunssaa
ja vatsatauteja. Ak:n suunalue, sekä ulkoa että sisältä on
erittäin herkkä ja pienikin hively aiheuttaa yökkims reaktion.
Aino-Kaisa edistyi hienosti painikkeidensa kanssa.
25 kk- 29 kk
Koko talvi taottiin istumaan
nousua, ja vihdoinkin juhannukselta Aino-Kaisa alkoi tekemään sitä ihan itse ja molepien käsien kautta.
Ja pian tämän jälkeen tuli polvilleen meno. Toisin ei siinä oikein
muuta osaa sitten tehdäkkään ;). Kehitys oli huimaa ja uskomatonta
siihen nähden kuinka Aino-Kaisa sairasti tänä kesänä.
Tonus eli lihasjäykkyys on kyllä jokapäiväinen vieras,
jota karkotellaan joka päivä. Ilman säännöllisiä venytyksiä nilkat
ja lonkat jäykistyvät heti. Ja vielä kun tänä kesänä on
seisomateline jäänyt vähemmälle sairastelujen vuoksi.
Suuntana on kyllä ylöspäin ja kävelemään, mutta
itsenäisesti... voi olla vielä kaukana.
Takaisin alkuun
30 kk-34 kk
Seisomaan nousu itsenäisesti alkoi siinä elokuussa 2005 kuin myös peppukiito. Joulukuussa Aino-Kaisa alkoi seisomaan sohvaa vasten ja kääntymäään siinä ympäri ja nojailee vain hetkittäin sohvaan. Myös tässä asennossa varpaiden kurkottelu on kivaa, toisin siinä asennossa tasapaino pettää kyllä useimmmiten ja nokallee muksahtaa!
Saimme tulkkipalvelun kunnalta ja meillä tämä tulkki organisoi Aino-Kaisan PCS-kuvien käyttöa ja meidän ja Aino-Kasian opastusta niiden käyttöön. Kun alku into meiltä katosi on ne asiat vähän jääneet :((..hym...
Tukiviittoma opetustakin olisimme vailla, vaan opettajia ei löydy!!!??
3 vuotias
Toimintaterapia alkoi tammikuussa 2006, lähes vuoden jonotettuamme. Hän kiinnittää huomiopta erityisesti leikkimisen tarkoituksen mukaisuuteen, pukeutumisen oppimiseen ja pottailuun.
4 vuotias
Aino-Kaisa lähti kävelemään loppu kesällä -07. sekä samalalla oppi kiipeämään sohville, mikä ei ollut niin kivaa meistä vanhemmista...kun ei ole sitä vaarantajua!!
5 vuotias
Syöminen on edistynyt, mutta ei ainuttakaan ruokailua että olisi suun kautta mennyt koko ruoka-annos. Kuvien käyttö lisääntynyt, tunnistaa tiettyjä sanoja, kylpyyn, ulos, tule, potalle. Niin siis pottailu on mennyt huimasti eteenpäin, joskus jopa hakee jotain aikuista että hei, mennääs tänne ja ohjaa meidät pesuhuoneeseen, jossa AK;n potta on!
6 vuotias
2 viikkoa päälle syntymäpäivän lähti eka maitohammas pois. Alhaalta oikealta etuhammas, se vaan hävis... ei löytynyt mistään, leikkö Aino sen syönyt??!! :)
Aino-Kaisan kasvu
IKÄ |
PAINO |
PITUUS |
PÄÄN |
0kk(24.3.-03) |
2155g |
44cm |
29cm |
1,5kk(7.5-3) |
3010g |
47,5cm |
|
2,5kk (11.6.03) |
3910g |
51,5cm |
33cm |
4,5kk (11.8.03) |
6390g |
56,5cm |
35,5cm |
5,5kk (8.9.03) |
7145g |
60cm |
36,3cm |
6,5kk (7.10.03) |
7600g |
36,9cm |
|
7,5kk(5.11.03) |
8080g< |
64cm |
|
8,5kk(1.12.03) |
>8565g |
65cm |
38,5cm |
10kk (9.1.04) |
9000g |
67cm |
38,5cm |
11kk(24.2.04) |
9550g |
68cm |
|
12kk |
9695g |
69cm |
|
15kk |
10,4kg |
72cm |
40cm |
17kk |
10,6kg |
73,5cm |
40,9cm |
21kk |
11,5kg |
76cm |
|
24kk |
11,6kg |
78,5cm |
42cm |
33kk(syyskuu-05) |
12,5kg |
81,5cm |
|
3vuotta |
12,7kg |
85,5cm |
42cm |
3,5vuotta |
14kg |
86cm |
42,5cm *epäviralliset |
5vuotta |
14kg |
92,5cm |
43cm *epäviralliset |
| 5,5vuotta |
15kg |
94cm |
44cm *epäviralliset |
6 vuotta |
15,5kg |
98cm |
|
|